torstai 31. joulukuuta 2015

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle



Vuoden vaihtuminen on aina ollut tärkeä etappi, sillä siinä yhdistyy lopettaminen ja aloittaminen. Koen kuluneen vuoden itsetutkiskelun paikkana: mikä on onnistunut, mitä olen oppinut, mistä voin olla ylpeä, mitkä asiat ovat inspiroineet minua, mitä olen saanut aikaan, mistä haluan päästää irti. On varsin puhdistavaa aloittaa ikäänkuin uudelta pöydältä uusien ajatusten kera. 

Tämä vuosi on toteutunut laajalla skaalalla laidasta toiseen. Paljon on ollut kaikkea hyvää, mutta aina ei voi voittaa ja on asioita, joita ei rahalla saa. Syvissä vesissä rämpiessä on huomannut, ettei se elämän polku aina ole niin helppoa tallustella, vaan niin kauan kun vierellä näkyy enemmän kuin yhdet jäljet tietää, ettei kulje yksin. Ystävät ovat saaneet ihan eri merkityksen. Jos jotain on opittu niin ainakin pysähtymään ja hiljentymään. 

Menneenä vuonna on noussut yhä voimakkaampana ajatus siitä, että onnellisuus on sijalla numero yksi. Olennaista ei siis ole se mitä on tai mitä omistaa, vaan se, että tekee sitä mitä rakastaa. Tärkeää on olla onnellinen joka päivä arjessa ja se vaatii hyvän mielen tekemistä. Pitää raivata elämäänsä niin, että vähemmän miellyttävät asiat putoilevat pois ja palaset loksahtelevat kohdalleen niin, että aikaa onnellisten asioiden tekemiseen löytyy ihan joka päivä. Ole onnellinen ja uskalla elää. Onnellisuuteen kuuluu myös rohkeus sanoa ei, kun siltä tuntuu.

Viime vuosi on ollut myös jonkinlaista oman kasvamisen aikaa. Huomaan tekeväni yhä enemmän asioita, joilla en hae hyväksyntää muilta ihmisiltä. Uskallan ja haluan olla paljon yksin, viihdyn itseni kanssa ja mietin omaa hyvinvointiani enemmän kuin ennen. Yritän löytää uusia latuja ja opetella uusia juttuja. Jos epäonnistut, yritä eri tavalla uudelleen. En ole valmis, enkä sellaiseksi koskaan tulekaan, mutta kelpaan tällaisena, se riittää.

Elämä on yllätyksellistä suuntaa jos toiseenkin, joten eläminen hetkessä on taito, jota haluan edelleen kehittää. Seuraa sydäntäsi ja tartu tilaisuuksiin. Olen kiitollinen siitä mitä minulla on ja elämäni on suurelta osin sellaista, mitä olen sen halunnut olevan. Tänä vuonna en tee uuden vuoden lupauksia, vaan toivomuksen. Toivon olevani tänäkin vuonna onnellinen. 

Apua ALE



Jos olisin muurahainen ja eläisin siinä samassa kasassa kaikkien muiden miljoonan muurahaisen kanssa, kuolisin. Minulle myöskin 5 tunnin oleilu Helsingissä näin alennusmyyntiaikana oli yhtä tuskaa, sillä ihmisvilinä oli aivan loppumaton ja kaikki ruokapaikat sekä kahvilat olivat ylikansoitettuja. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kiinnostaa tungos ja ruuhka, sarvikuonon raivolla hankin kuitenkin sen yhden ainoan asian, mitä olin tullut hakemaan ja kiitin mielessäni, ettei ollut tarvetta mihinkään muuhun pakolliseen.

Alennusmyynnit eivät ole houkutelleet oikein koskaan, sillä se tietää valtavaa määrän heräteostoja, joita ostamalla säästää valtavan summan rahaa.  Jos joku tuote on kiinnostanut jo pitkään, voin olla varma, ettei hankinta mene pieleen, sen sijaan hätiköidyt ostokset epäonnistuvat lähes aina. Siksipä nykyään harkitsen ostoksiani epänaisellisen kauan ja monta turhaketta jääkin hankkimatta, parantamisen varaa on silti edelleen.

Ai niin, yksi asia sai suupielet väkisin kääntymään ylöspäin nimittäin Rautatientorin Jääpuisto. Jää oli täynnä iloisia luistelijoita ja riemunkiljahduksia. Olisipa ollut luistimet, olisin takuulla tehnyt kiekuran tai pari. 



Helmi ja Skafferi







Olen takuulla jossain entisessä elämässä omistanut pienen kahvilan, sillä niin siitä hommasta tykkään ja sitä ihailen. Jos mitenkään olisi mahdollista, pistäisin pystyyn Räpsööseen Kahvila Helmen ja siirtomaatavarakauppa Skafferin välimuodon. Hankkisin sopivasti myyntiin vintagea keittiötavaraa sekä käsintehtyjä herkkuja, maistuvia kahvi- ja teetuotteita, makeisia sekä nekkuja ja leipoisin kaiket päivät kakkuja sekä leivoksia ja tuoretta saaristolaisleipää. 

Ehkäpä olen katsellut liikaa Downton Abbeytä tai ihastuttavaa Miss Fisheriä tai sitten vaan yksinkertaisesti elän väärillä vuosikymmenillä. Helmessä olisi kyllä voinut viettää useammankin hetken, sillä vanhanaikaisia persoonallisesti sisustettuja kahvitteluhuoneitakin oli useita ja lähestulkoon siirryin oikealle vuosikymmenelle.



Vanha Porvoo iltasella







keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pariisin Ville



Tiedättehän sen tunteen, kun pitäisi päästä johonkin hiukan pidemmälle, meidän tapauksessa ainakin läppäsillan toiselle puolelle. Siihen ei sitten auta paljon muu kuin ryhtyä tuumasta toteutukseen ja miettiä sopiva kohde. Kotimaan matkailu on kaikin puolin mukavaa, varsinkin kun viiden tunnin reissaamisen jälkeen pääsee perille. Junamatkalla kerkiää miettiä ajatuksen jos toisenkin ja tehdä rästiin jääneitä töitä. 

Muutama päivä pojun kanssa Vanhassa Porvoossa kului liiankin vauhdikkasti. Viimeksi siellä on oltu Ukon kanssa kesäaikaan, joten tämä talvikausi oli ihan uutta. Haikon kartano oli jo ennestään tuttu ja halusimme majapaikan Vanhasta Porvoosta, jotta kävelymatka olisi lyhyt joka paikkaan. Niinpä valitsimme hurmaavan Pariisin Villen.




Pariisin Ville, Ville de Paris eli pitkään Pariisissa työskennellyt kuvanveistäjä Ville Vallgren (1855-1940) oli herkullisen ruuan ja viinin ystävä, todellinen herkkusuu ja seuramies. Rempseä, impulsiivinen ja omaperäinen taiteilija oli ylpeä hedonismistaan, elämä kun on elettävä pilke silmäkulmassa. Vallgrenin tunnetuin työ lienee Havis Amanda Helsingin Kauppatorilla. Hotelli Pariisin Ville toimii taiteilijan lapsuuden pihapiirissä idyllisessä vanhassa talossa, joka on sisustettu mennyttä aikaa kunnioittaen. 




Ihastuttavan interiöörin lisäksi Pariisin Ville hemmottelee asiakkaitaan maittavalla aamupalalla. Tarjolla on lähiruokaa huolella valituista raaka-aineista: Malmgårdin Kartanon uuniohrapuuroa, Lindbladin Wanhanajan lihapiirakkaa, Hommanäsin Kartanon hilloja, Huovilan leipomon leipiä, Savuhovin leikkeitä, Porvoon perunan vihanneksia, Teehuone Helmen teetä ja Porvoon Paahtimon kahvia sekä ravintola SicaPellen jälkiruokamestarin jälkiruokaa, varsin maittavaa siis. Tähän väliin todettakoon, että Porvoon Paahtimon tumma paahto oli todella hyvää. 






Tänne tulemme toivottavasti toistekin, sillä sijainti oli kaikin puolin täydellinen ja palvelu erinomaista. Kaikki oli mietitty pieniä yksityiskohtia myöten. Ikkunasta oli näkymä jouluvaloin ja lyhdyin koristellulle Vanhan Porvoon mukulakivikadulle ja kivenheiton päässä sijaitsivat kaikki kiinnostavat putiikit, kahvilat ja ruokapaikat. Jos lompakko olisi pikkuisen paksumpi, olisin lomaillut Porvoossa ainakin viikon. 





maanantai 28. joulukuuta 2015

Takaranta tapaninpäivänä







Perinteinen pyjamapäivä sai ihan uudenlaisen käänteen, kun oli aivan pakko lähteä ulkoilemaan. Muutamana päivänä on tuullut niin paljon, että nurkat vaan kolisee, joten Ukko houkutteli rannalle raitista ilmaa haukkaamaan. Tämä ei selvästikään ollut kaikista tuulisin päivä, vaikka aika viima kävikin. Rannalla sai silti olla ihan kunnon takki ja pipo päässä, sen verran kylmää kyytiä siellä oli. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani, että kunnon talvi ja lumi olisi poikaa, taidan olla tulossa kipeäksi.

Joulukuusi



Meillä on kuusi ja hieno onkin, vaan eipä ole kauaa. Olen kaikin puolin niin hienohipiäinen, ettei sisäkuusi sovi, mutta taaskaan ei järki sanonut mitään. Itsepäisesti vaan kuusi sisään, koska kuusi pitää jouluna olla. Ehkä sitä voisi kirjoitella ensi joulua varten sellaisen to do -listan, kun kaikki asiat on hyvässä muistissa ja ihan ykköseksi merkata, että älä osta kuusta. Sillä rahalla voisi mielummin hankkia vaikka Joulupuu-lahjoja. Silmät on kuin mansikat, eikä tuo muutenkaan hyvää ole tehnyt, joten ensi vuonna laitan lasipallot vaikka sitten ikkunaan killumaan. Muovikuusta ei meille myöskään tule, sekin on joskus tullut kokeiltua. Voihan kuusi.




Aikaisempina vuosina Ukolla oli tapana samota pitkin kotimetsiä melkeinpä päivätolkulla hakemassa kuusta, joka rouvalle kelpaisi. Välillä kävi kyllä mielessä, että onko kuusen hakeminen oikeasti niin hankalaa vai oliko kenties hiukan kyse joulusiivon pakoilusta. Nyt muutamana vuonna kuusi on haettu paikallisilta kuusimyyjiltä, jotka jo varmasti tunnistavat rouvan ulkoisen habituksen ja huokaisevat syvään, kun ilmaannun paikalle. Koska kuusi on lähes pyhä asia, on sen oltava melkeinpä täydellinen. Siitä syystä pyydän kieputtaman kuusen toisensa jälkeen, jotta varmasti valitsen juuri sen oikean. Uskomattoman kärsivällistä porukkaa, kun vielä kymmenennen jälkeen todetaan, että katsele rauhassa vaan, meillä näitä riittää.



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu



Joulu juhlista jaloin, vai miten se menikään. Täytyy kyllä sanoa, että mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä paremmiksi joulut tulevat, vaikka voisi luulla päinvastoin. Ehkä se merkitys jollain tasolla muuttuu, kun joulu on lähinnä sitä yhdessä olemista ja fiilistelyä, mihin ei arkisin tahdo olla samanlailla aikaa, kun kaikilla on omat menonsa. Ehkä sitä myös jollain tasolla tajuaa elämän rajallisuuden ja sen kuinka aika kiitää kovaa vauhtia eteenpäin. Haluaa pitää kiinni niistä viimeisistä hetkistä, ennenkuin lapset lentävät maailmalle. Joka tapauksessa joulu on varsinaista terapiaa, kun voi muutamaksi päiväksi unohtaa ihan kaiken muun ja elää täysillä hetkessä. 




Meillä jouluaatto on niin perinteinen kuin vain voi olla. Saunomista, kuusen koristelua, jouluevankeliumi, herkullista vanhanajan jouluruokaa, lahjoja sekä yhdessä olemista ja tekemistä. Joulupukkia meillä ei ole käynyt koskaan, sillä varsin pienestä on lapsille valjennut tämä karu totuus parran takana piilottelevasta miehestä sekä äititontusta, joka hyvissä ajoin ostelee sekä pakkailee lahjoja ja piilottelee niitä joka paikaan unohtaen itsekin mitä missäkin on. Sen sijaan tänäkin vuonna yksi pojista teki pukin keikkaa aattoiltana ja lähti selkä köyryssä keppiin nojaten reissuun. Pieni bisnes se kannattaa joulunakin.